torstai 23. joulukuuta 2010

IHANAA JOULUA!!!


Tilkkulanka toivottaa kaikille tasapuolisesti onnellista joulua näin viimehetken jouluisten rintaneulakukkasten välityksellä (Jokainen uniikki kukka virkattu omalla ohjeella kokeillen ja sommitellen ja langatkin löytyivät kaapin kätköistä jo entuudestaan).



Iloista joulua ja rentouttavia pyhiä!!!

Toivovat H, K & I

perjantai 17. joulukuuta 2010

Pieniä "tuotekortteja" paketteihin


Eilen oli todellinen tehopäivä kera K:n. Valmistimme jouluherkkuja eli suklaatryffeleitä ja kermatoffeeta, väkersimme viime hetken joululahjoja joista K kirjailee varmasti myöhemmin.

Tässä on minun askartelemani pienet tuoteselostekortit, jotka kiinnitetään aiemmin kuvaamiini norsuhameeseen ja talvipantaan. Askarteluvälineet kaivelin K:n kätköistä. Pohjalla pahvia, päällä ote jostakin vähän vanhemmasta kirjasta ja sydämet leikelty skräppäykseen tarkoitetusta pahvista.


Tässä vielä yksi kortti toimessaan eli vielä yhden joululahja tiskirätin kyljessä.


Iloista viikonloppua, tämä huusholli alkaa paketoitua muuttolaatikoihin...ensi viikolla matka kulkee kohti uutta kaupunkia ja uusia haasteita!

-H

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pakkaspäivien pelastajat





Nämä kylmien pakkaspäivien pelastajat syntyivät äitini kanssa yhteisprojektina. Ja viime päivinä niille onkin todella ollut tarvetta!


Punainen villakangastakki asettaa omat haasteensa asustamiselle. Kestikin hetki, ennenkuin löysin itseäni miellyttävän yhdistelmän. Pitkien pähkäilyjen jälkeen päädyin siis vaalean harmaaseen.



Lanka on Novitan Tempoa ja pipon malli on Suuren käsityölehden syksyn numerosta. Rengashuivi taas on äitini oma malli.




Tällä käyttökokemuskella olen ollut näihin erittäin tyytyväinen. Vaikka kieltämättä väriyhdistelmästä tulee välillä vähän tonttuinen olo. Toisaalta vaaleanharmaa sopii hyvin myös muiden takkien kanssa ja asusteet toimivat jopa ulkoilupuvun kanssa. Rinkulahuivia olen käyttänyt myös asusteena sisällä erilaisten paitojen kanssa. Siitä on siis moneksi. Ja nyt haaveilenkin jo kevyemmästä kevätversiosta. :)
-K

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä!!!

Illallista nautimme ja itsenäisyyttä juhlistimme tänään I:n luona. Valitettavasti varsinaisesta illallisesta ei ehditty räpsäistä kuvaa, sillä mahat kurni jo sen verran voimakkaasti että valokuvaus unohtui herkkujen äärellä. Tässä kuitenkin kurkistus jälkiruoka pöytään...tarjolla Pirkan reseptin mukaan tehtyä suklaamousse-marenkitorttua, herkullisia valkosuklaamuffinseja, juustoja ja glögiä. Heh, ja näyttääpi jonkun ruokajuoma kunnioittaneen maamme historiaa merkillään :D



Ja nyt on muuten maha täynnä.

Pitää vielä lisätä tähän loppuun hieman I:n taiteilemaa joulutaidetta. Kaunista ja tunnelmallista.


Nyt sitten taas arkea kohti ennen joulun pyhiä. Iloista viikon jatkoa!

-H

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Jouluinen Desing tori 2010 Tampere

Suuntasimme kaikki kolme heti aamusta tutustumaan Desing torin tarjontaan Tampereen Pakkahuoneelle. Myynnissä oli vaikka kuinka ja paljon kaikkea kaunista ja ihanaa. En usko, että kovin moni kävijä pääsi tuosta tapahtumasta tyhjin käsin poistumaan.

Itse olin löytänyt jo valmiiksi tuotteet jotka ehdottomasti halusin napata kotiin viemisiksi ja nyt olenkin tyytyväinen naulakoiden omistaja (plus muutaman muun tuotteen :) Molemmat naulakot löytyivät Rumbon pöydästä. Naulakot jäävät odottelemaan uutta kotiamme, mutta suunnitelmissa olisi ripustaa toinen pojan ja toinen tytön huoneen seinälle.

I-H-A-N-A bambi...olen ihan myyty!

Tähän mahtuu ripustamaan vähän enemmänkin vaatetta.

Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä ja luvassa perinteistä juhlistusta ystävien seurassa...hyvää ruokaa, Linnanjuhlien seuraamista ja tietysti sitä pukujen arvostelua ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!!!!

-H

Pikatekele

Voi voi kun sitä innostuu kaikesta kaiken aikaa...bongasin kalastajan vaimo-blogista kivan ja simppelin talvisen pannan ohjeen. Tein sen tosin ihan tavallisella Novitan langalla (sitä kun sattui kaapista valmiiksi löytymään ja työhön tahdoin päästä käsiksi HETI!!! :D) ja lopulta huomasin, että silmukoita oli aivan liikaa tuolle lankalaadulle joten ompelukone pääsi pelastamaan tilanteen ;) Pannan kukkasen sävelsin omasta päästäni vilkuiltuani erilaisia virkatun kukan ohjeita sieltä täältä netistä. Ihan kiva siitä tuli mielestäni! Ja tämä pantakin päätyy joulupakettiin ja matkaa kauas kauas merten taa.


Kuvat on otettu toooosi myöhään pimeässä, joten laatu on sen mukainen. Pahoittelen!

-H

perjantai 3. joulukuuta 2010

Joulun odotus alkakoon!



Päätin yllättää kummilapseni tänä vuonna itsetehdyllä joulukalenterilla. Koska kaksivuotiaille luukkujen numerot ovat vielä vähän haastavia, päätin tehdä toisenlaisen kalenterin. Kalenterin kuvat syntyivät vanhoista joulukorteista sekä mainosten jouluisista kuvista. Kuvien kääntöpuolelle etsin netistä joululoruja. Näin syntyi jouluinen lorupussi, josta löytyy kortti jokaiselle joulunodotus päivälle.


Postiluukusta sisään tulvivista joulumainoksista löytyi yllättävän hyvin käyttökelpoisia kuvia. Myös vanhat joulukortit saatiin hyvin kierrätettyä. Joululoruja löytyi mm. positiivareideiden värssypankista. Kuvista ja loruista yritin valikoida pienille lapsille mieluisimmat. Lorupussit ompelin ystäväni kangaskätköistä löytämistäni kankaista. Tämä kalenteri oli siis melkoisen ekologinen sekä edullinen kokonaisuus. Lisäksi sen voi käyttää hyvin ensi vuonna uudelleen.
-K




keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Muumit sopii jouluun!

Mummilareissun tuotoksena syntyi ihan omanlaisensa Muumitalo...meidän poika on aivan innoissaan talosta ja tahtoo ehdottomasti käydä tutkailemassa taloa ja sen asukkaita vähintään parin tunnin välein :D Mummi rakensi talon ja äiti syhersi hahmot pihamaalle.


Meille on muutenkin tulossa oikein Muumien täyteinen joulu...paketteihin saattaa olla piilotettuna Muumia jos jonkinlaisessa muodossa...poika on ISO fani!

-H