tiistai 25. toukokuuta 2010

Tilauksesta shortseja

Bambuisesta pöllökankaasta vilpoisat ja ohuen ohuet caprihousut. On varmasti todella mukavat hellesäällä. Sekä resori että bambukangas Myllymuksuilta.
Hahaa, aplikointi yritelmä "Barbababa potkimassa epäkeskoa barbapalloa". Musta college Eurokankaasta ja resori Myllymuksuilta.
Eurokankaan palakankaasta ja resorista raitashortsit. Oranssien velourshortsien kangas Myllymuksuilta. Tuo velour on kyllä niin pehmoista, että tekisi mieli ommella siitä vaikka mitä.

Nämä kaikki shortsit on siis matkalla kaverin pojalle, tosin ylijäämät menevät oman pojan käyttöön.

Pienen pieniä housusia ja sitten sitä vähän isomman pojan menoverpettä.

Pienelle tulokkaalle housua. Kirahvi ja kissa muru-neulosta ja raidallinen joustofroteeta Eurokankaasta. Resorit Myllymuksuilta. Isoveli ja tulokas saavat oikein tiimihousut :D
Murukankaasta nepparilistallinen peruspaita. Olen päätynyt ompelemaan vain hyvin hyvin perussettiä, mutta pitihän tuota nepparilistaa päästä testailemaan. Oranssi ei ole kyllä yhtään meidän pojan väri, mutta jostain syystä olen iskenyt silmäni kaikkeen missä on oranssia. Varmaan joku keväinen päähänpinttymä.
Eurokankaan palalaarin raidallisesta joustofroteesta kivan ohuet perushousut. Resorit on tilattu Myllymuksuilta.


Nanson trikoosta tavallinen pitkähihainen t-paita, jossa Myllymuksujen resorit ja Eurokankaan palalaarin joustofroteesta prässihousut. Tuo Nanson trikoo on sitten ihanan tuntuista. Periaatteessa vähän yöpaitamaisen oloinen tuo lopputulos, mutta aion kyllä vakaasti pukea sen lämpiminä päivinä pojalle jottei pääse auringossa palamaan.
Muru-neuloksesta kirjekuori kaula-aukkoinen t-paita. Kaula-aukko meni kyllä niin päin seiniä, että ihan itseäkin huvittaa, mutta olipahan ensimmäinen yritelmä laatuaan.
Muru-neuloksesta ja Eurokankaan mustasta collegesta raglanhihainen paita. Neulos on aika paksua, mutta menee mainiosti vähän viileämmillä kesäkeleillä. Paidan kaavat löytyivät Ottobresta.

Kylläpäs on tullut ommeltua sekalaista sakkia. Onneksi kaapista löytyy edes jotain valmisvaatetta jota pitää näiden kuosien ja värien kanssa :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Tilda-kankaita ja muuta pientä




Innostuin ompelemaan Sinooperista löytämistäni Tilda-paloista pieniä pusseja ompelutarvikkeisiini. Tein omat pussukat nauhoille, langoille ja muille tarvikkeille. Näpersin myös uuden neulatyynyn, jonka kangas on tilattu Kangas-Mallasta. Kiva saada väriä ompelulaatikkoon :)


Samalla tein tyttömäisen kesäkassin. Kankaat ja nauha löytyivät Kangas-Mallan valikoimista.

torstai 6. toukokuuta 2010

Ensimmäisen lomapäivän tuotoksia!

Hippipaitaa ja lökäpöksyä. On se ihmeellistä miten sitä saakaan asioita aikaan kesälomaillessa.

Ottobren night owl-kaavalla Myllymuksujen norsujoustofroteesta leikelty raglanhihainen paita. Tuunailin kaavaa hieman ja lisäsin hupun, jonka vuoreksi tuli Myllymuksujen etana bambu-kangasta. Myös resorit on samaisesta putiikista. Velourhousut on leikelty mukaillen pojan vanhoja housuja. Velour Myllymuksuilta ja resori Eurokankaasta.
Muru-neuloksesta ihan tavalliset pöksyt. Näiden housujen vyötäröstä piti tulla ihan toisenlainen, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin perinteiseen kumpparivyötäröön.
Myllymuksuilta tilatusta pallotrikoosta syntyi pikku miehelle myssy. Samanlainen myös Rosa Matildan Muru-neuloksesta. Pääsin testailemaan näissä myös edellisen postauksen nauhoja.

Ihanaisia löytöjä!

Suunnittelin ostavani ompelutarvikkeille jonkin näppärän laatikon ja kun tämän boxin näin Sinooperissa niin tiesin että olin löytänyt etsimäni. Kaikenlisäksi sinne oikeasti mahtuukin kaikki tarpeellinen.
Näitä tilkkusia ei vaan voinut jättää kaupan hyllylle. En yhtään tiedä mitä niistä valmistuu tulevaisuudessa, mutta sen on pakko olla jotain pientä ja sievää.
Samaisesta putiikista löysin myös aivan syötävän suloisia koristenauhoja ja "Homemade"- tekstillä varustettua nauhaa. Ihania nauhoja!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Keltaista ;)


Eurokankaan kirkkaiden värien houkuttelemana väkersin itselleni kellohameen. Helman reunan ompelu oli odotettua vaikeampaa, mutta mutkien kautta selvittiin voittoon. Kovin on keltainen, mutta sopiipa ainakin uusiin kenkiin ;)

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kassillinen kevätperhosia




Koska kangaskasseille on aina tarvetta, päätin lisätä yhden omaan kokoelmaani. Kesäkassin inspiraationa toimivat keväiset perhoset. Väreinä käytin metallinhohtoisia kangasvärejä ja kuviot sain valmiista sapluunoista.